![]() |
|||||||||||||||||||||||
![]()
|
31.7 HauPa2 - IVFC 4-1(2-1) 1-0 Hölttä, 2-1 Tomi Väisänen, 3-1 Hölttä, 4-1 Hölttä HauPa2: Hakola, Heinonen, Haipus, Karvonen, Mika Väisänen, M.Autioniemi, T.Lähtevänoja, Saiho, Tero Väisänen, Hölttä, Hanhela, Tomi Väisänen, Hirvelä, Pikkarainen, Taipaleenmäki, Mansikkamäki, J.Tervonen, Skarp 5.7 HauPa2 - Isku 6-0 (1-0) Tähän otteluun lähdettiin uudistetulla taktiikalla, jotta saataisin hyvä pallonhallinta näkymään myös maalintekotilanteina ja maaleina. Heti alusta asti oli selvää, ettei Isku pystyisi vastaamaan kotijoukkueen vauhtiin. Palloa liikuteltiin epätasaisesta kentästä huolimatta hyvin ja maalintekotilanteet seurasivat toisiaan. Vapauttavaa 1-0 osumaa saatiin odotella kuitenkin ylärimoista ja läheltä piti - tilanteista huolimatta aina ensimmäisen puoliajan loppupuoliskolle, kun hässäkän päätteeksi Saiho pisti pallon komeasti yläriman kautta maaliin. Toisella jaksolla pelattiin käytännössä yhtä maalia, kun kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiä kohti vastustajan maalia. Iskun parhaassa yrityksessä pallo puskettiin ylärimaan, sen lähemmäksi maalia eivät vieraat päässet. Vastustajan selkäranka taitettiin 2-0 osumalla, ja sen jälkeen HauPa nautiskeli taululle 6-0 lukemat. Viime hetkillä pelattiin vielä Hakola yksin läpi, mutta kuti vasurilla meni hieman takanurkasta ohi. 1-0 Saiho, 2-0 Hirvelä, 3-0 Pietilä, 4-0 Hirvelä, 5-0 Taipaleenmäki, 6-0 Skarp HauPa2: Mielikäinen, Hölttä, Saiho, Taipaleenmäki, Lähtevänoja, Haipus, Karvonen, Hanhela, Hirvelä, Hyart, Hakola, Autioniemi, Skarp, Pietilä 26.6 FCFC - HauPa2 1-1 (1-1) Ottelun alkuun ei oltu ihan täysin hereillä, ja kymmenen minuutin kohdalla FCFC pelasi pitkän pallon linjan taakse, josta tarkka sijoitus maalivahdin käsien kautta maaliin. Tämän jälkeen HauPa otti pelissä hallinnan itselleen. Peliä pyöritettiin välillä näyttävästikkin, ja ensimmäisen puoliajan parhaita maalintekopaikkoja nähtiin, kun Hyart pelasi Taipaleenmäen yksin läpi. Maalivahdin loistava vastaantulo ja torjunta esti maalin syntymisen. Vastustajan nopeat kärjet aiheuttivat ongelmia puolustuspäässä aina, kun heille saatiin pelattua juoksupalloja, mutta maalissa Mielikäinen hoiteli läpiajot hienosti. Ensimmäisen jakson lopulla FCFC:n paitsioansa petti, ja Pietilä pelattiin loistavalla pallolla linjan yli yksin läpi. Hieno nosto maalivahdin yli ja peli tasoihin. Toisella jaksolla HauPan mylly jauhoi hyvin mutta tehottomasti. Käytännössä koko toinen jakso pelattiin FCFC:n kenttäpuoliskolla, lopun parin minuutin painostusjaksoa lukuunottamatta. Heti toisen jakson alkuun tuli taas puolustuksesta hyvä nosto linjan yli, josta Taipaleenmäki pääsi laukomaan hyvältä paikalta, mutta pallo ohi maalin. Tilanteet vyöryivät kohti FCFC:n maalia, ja Mansikkamäki pääsi tälläämään n.20 metristä pallon hienokseltaan ohi takakulmasta. Hetkeä myöhemmin pelattiin pallo taas linjan yli oikeaan laitaan, josta ykkösellä kova keskistys poikittain maalille, jossa oli parikin omaa miestä menossa kovaa vauhtia palloon. Maali jäi kuitenkin syntymättä. Maalipaikoilla olivat toisella jaksolla lisäksi Pikkarainen, Pietilä, Hyart ja muutama muukin, mutta FCFC:n taisteleva joukkue kesti hyvin. 1-1 Juhopekka Pietilä HauPa2: Mielikäinen, Taipaleenmäki, Hölttä, Lähtevänoja, Hemmilä, Pietilä, Pikkarainen, Hyart, Tero Väisänen, Mika Väisänen, Tomi Väisänen, Hanhela, Hirvelä, Autioniemi, Mansikkamäki 13.6 HauPa2 - AS Moon 2-3 (1-2) 1-1 Ville Hirvelä rp, 2-2 Tero Väisänen HauPa2: Hakola, Hirvelä, Taipaleenmäki, Hölttä, Autioniemi, Heinonen, Saiho, Tervonen, Tero Väisänen, Pietilä, Skarp, Lähtevänoja 21.5 IV FC - HauPa2 2-2 (0-1) HauPa2 lähti otteluun hyvällä asenteella. Peliä pyöritettiin ja maalipaikkoja luotiin heti alusta lähtien. IV FC pääsi vain satunnaisiin vastahyökkäyksiin. Ensimmäinen maali syntyi hienon kuvion päätteeksi, kun Hirvelä pelasi palloon laitaan, sieltä ajo maalille, jättö takamiehelle ja pallo maaliin. Viimeistelijänä Skarp. Ensimmäisellä puoliajalla maalipaikkoja luotiin useita. Niskalan nousut laidalta aiheuttivat monia vaaratilanteita IVFC:n maalilla. Ensimmäisen puoliajan paras maalintekopaikka syntyi, kun Mansikkamäki riisti pallon topparilta ja Skarp yksin läpi. Pallo ulkosyrjällä hieman ohi maalista. Lisäyrityksistä vastasivat mm. Hyart pistämällä pallon suoraan maalivahdin syliin läpiajon päätteeksi. Myös Hand pääsi koettamaan vastustajan maalivahdin kestävyyttä, kun pallo nostettiin puolustuslinjan yli. Viimeistely hyytyi sääripotkuun. Toisen jakson alussa IVFC pääsi peliin mukaan HauPan hieman höllätessä, ja sohlailun päätteeksi hieno ja tarkka nosto maalivahdin yli takakulmaan, peli tasan. Tämän jälkeen pelin painopiste siirtyi taas sinisten päähän, ja HauPa loi tilanteita lähes jatkuvana virtana. Tolpat kolisivat ja vastustajan maalivahti hoiti loput ilmeisen kipeällä nilkalla. HauPan toisen osuman esityön teki tuttu kolmikko. Hirvelä pelasi pallon vastaan tulleelle Skarpille, joka nosti pakin ja topparin välistä Tomi Väisäsen yksin läpi. Tarkka sijoitus takanurkkaan ja peli 1-2. Lisämaaleja päästiin yrittämään moneenkin otteeseen mutta toisin kävi. Pelin loppuminuuteilla puolustuspäässä virhe, ja Interin mies pääsi kuittaamaan pelin tasoihin. 0 - 1 Timo Skarp, 1-2 Tomi Väisänen HauPa2: Mielikäinen, Taipaleenmäki, Skarp, Tero Väisänen, Tomi Väisänen, Mika Väisänen, Hand, Paasimaa, Lähtevänoja, Pikkarainen, Hirvelä, Mansikkamäki, Virtanen, Hyart, Niskala, Saiho 18.5 HauPa2 - FC Tarmo 1-5 (1-1) Ottelun alku oli HauPan selkeää hallintaa ja maalipaikkoja oli useampaankin kuin yhteen ainokaiseen. Suurin syy lukemien pienuuteen oli paremmin AC Kaajanista tunnetun Mika Lumijärven hiukan erikoinen, mutta rohkea maalivahtityöskentely hänen toimiessaan pikemminkin liberona kuin maalivahtina. Kuvaava oli kotijoukkeen ainoa maali, joka syntyi kulmapotkusta Tomi Väisäsen toimesta eikä Lumijärvi pystynyt estämään ennakolta kuten suurinta osaa Haupan hyökkäyksistä. Ottelun edetessä vieraiden parempi kunto tuli paremmin esille kotijoukkueen kenttätasapainon hiljalleen hajotessa pelaajien väsyessä. Aivan puoliajan loppuhetkillä Tarmo sai kuparisensa rikki, joten maalin synty osui psykologisesti huonoimmalle mahdolliselle hetkelle. Toiselle puoliajalle HauPa pyrki saamaan puolustuspelinsä kuntoon, mutta Tarmon pikaiset maalit tuhosivat sen suunnitelman. Kuvaavaa oli Tarmon 1-2 maali, jota edelsi hyvä tilanne, mutta keskityksen sijaan tulikin huolimaton syöttö ja Tarmo käynnisti vastahyökkäyksensä omalta maaliltaan päättäen sen johtomaaliin. 1-3 maalia edelsi HauPan kesken ollut vaihto ja Tarmon AC Kajaani vahvistukset käyttivät hetkeksi syntyneen ylivoiman heti hyväkseen. Tästä eteenpäin ottelua veikin sitten Tarmo ja ainoastaan Mielikäisen loistotorjunnat pitivät lukemat edes jokseenkin kohtuullisina. Noiden kahden lisäosuman lisäksi Tarmolla oli paikkansa ainakin 4-5 lisäosumaan. 1-0 Tomi Väisänen HauPa2:Mielikäinen, Tero Väisänen, Mika Väisänen, Hyart, Heinonen, Lähtevänoja, Pikkarainen, Hölttä, Hirvelä, Virtanen, Karvonen, Tomi Väisänen, Saiho, mansikkamäki, Skarp, Hakola 4.5 FC Kanuunat - HauPa2 0-0 (0-0) HauPa2 lähti myöhäisen sunnuntai-illan sarja-avaukseen yllättävän laajalla rintamalla. Ensimmäisen maalintekopaikan loi Kanuunat jo parin minuutin pelin jälkeen, kun mies oli yksin läpi. Sijoitus onneksi ohi takakulmasta. Tämän jälkeen pelin painopiste siirtyi Kanuunoiden päähän, HauPa piti palloa, mutta todella vaarallisia maalintekopaikkoja saatiin luotua vain pari. T. Väisänen pääsi juoksemaan puolustuslinjan taakse, nappisyöttö maalille jossa kaksikin HauPan miestä odotteli vapaana. Viimeistely epäonnistui ja pallo ohi tyhjän maalin. Toisella jaksolla maalintekopaikkoja oli viitisen kappaletta, mutta palloa ei saatu pelattua vastustajan maaliin (mm. Heinosen nätti vapari vajaasta 20 metristä kohti vasempaa alakulmaa) Vastustaja pyrki pitkillä palloilla vastaiskuihin, ja muutaman kerran he pääsivätkin kokeilemaan Juken hermojen pitävyyttä. Peli oli todella siistiä, ei yhtään varoitusta koko ottelussa. HauPa2: Marjala, Taipaleenmäki, Hölttä, Skarp, Lähtevänoja, Luoto, A. Pikkarainen, Hyart, Paasimaa, M. Autioniemi, Penttilä, T. Väisänen, M. Väisänen, Hirvelä, Mansikkamäki, J. Tervonen, Heinonen |
||||||||||||||||||||||
![]() |
|||||||||||||||||||||||