![]() |
|||||||||||||||||||||||
![]()
|
Sunnuntai 1.6 Pelipäivä alkoi aamupalalla 08:00 ja yhdeksältä lähdettiin kohti Sitgesin kaupunkia. Ajomatkaa oli tunnin verran Barcelonan suuntaan ja tällä kertaa olimme paikalla ihan ajoissa jotta valmistautumiseenkin jäin tunti aikaa. Vastassa oli paikallinen CF Blanca Suburin joukkue. Stadioni oli uusi ja keinonurmi pelialustana hyvä. Keli vaikutti epävakaalta, mutta onneksi kuten muutenkin viikolla, peli saatiin pelata sateettomissa olosuhteissa. Peli oli tasainen, kotijoukkue meni johtoon 17 minuutin pelin jälkeen. Peli aaltoili tasaisena puolelta toiselle ja maalipaikkoja oli molemmilla. HauPan ensimmäinen maali Espanjassa tuli ensimmäisen puoliajan 30 minuutin kohdalla hienon kuvion päätteeksi. Toinen puoliaika oli samanlaista tasaista vääntöä puoliajan lopulle saakka kunnes HauPan pojilta alkoi kone hyytymään. Vastustaja rokotti 8 viimeisen minuutin aikana kolmella maalilla joten lopputulos 4-1. Kaiken kaikkiaan peli oli ihan erinäköistä kuin ensimmäinen ottelu. Tällä kertaa ei kunnioitettu liikaa espanjalaisia vaan haastettiin kunnolla. Uskallettiin pitää palloa ja pelata omaa peliä. Vaikka tulos oli mitä oli niin tästä pelistä voitiin lähteä kohti hotellia pystypäin. Viimeinen iltapäivä ja ilta Saloussa oli vapaata aikaa. Näytti siltä että porukat lähtivät vielä Saloun kaupunkia kiertämään ja tekemään viime hetken ostoksia.
|
||||||||||||||||||||||
![]() |
|||||||||||||||||||||||